31. heinäkuuta 2019

Klassikkohaaste, osa 9. Colette: Chéri


Kirjabloggaajien klassikkohaaste on edennyt jo 9. osaansa. Tällä kierroksella haastetta emännöi Tuntematon lukija -blogi. 

Aiemmilla kerroilla olen päättänyt hyvissä ajoin etukäteen, minkä kirjan luen klassikkohaasteeseen. Tällä kertaa kuitenkin vatvoin päätöstä ihan loppumetreille asti: ensin ajattelin, että selättäisin haasteeseen viimein Elfriede Jelinekin Pianonsoittajan, jonka olen jättänyt kahdesti kesken. Sitten ryhdyin lukemaan uudelleen Marja-Liisa Vartion Hänen olivat linnut -romaania ja ajattelin kuitata klassikkohaasteen sillä, mutta teos osoittautuikin liian likeiseksi - sellaiseksi, jonka synnyttämät ajatukset haluan pitää vain itselläni.

Lopulta haastekirjaksi valikoitui ranskalaisen Coletten (1873-1954) Chéri, joka julkaistiin vuonna 1920. Chéristä on saatavilla kaksi eri suomennosta: Eeva Lauran suomennos vuodelta 1946 ja Marja Haapion suomennos vuodelta 2000. Minä luin Haapion käännöksen.


Yllätyn heti ensimmäisellä sivulla, sillä olin aina kuvitellut, että nimi Chéri viittaisi naispäähenkilön nimeen. Mutta Chéri onkin nuori mies, hyvin kaunis, hiukset sinertävät kuin mustarastaan sulat. Hänen oikea nimensä on tosin Fred, mutta olen Coletten kanssa samaa mieltä: ei niin tylsä nimi sovi näin kauniille, eläväiselle nuorukaiselle.

Chéri on 19-vuotias kun hän ryhtyy suhteeseen 43-vuotiaan uraansa lopettelevan kurtisaanin Léonie Vallonin eli Léan kanssa. Tästä suhteesta Chéri kertoo - suhteesta, joka on kestänyt jo kuusi vuotta. Mutta mitä tapahtuu, kun Chéri naitetaankin nuorelle Edmée-neidille?

***

Sekä Chéri että Léa ovat teoksen näkökulmahenkilöitä: kertoja pujahtaa sujuvasti molempien pään sisään, joskus jopa samassa kohtauksessa. Mutta vaikka kirjan nimi on Chéri, ainakin minulle todelliseksi päähenkilöksi nousee Léa: nainen, joka salaa syntymäpäivänsä, mutta myöntää auliisti tulleensa siihen ikään, jolloin saattoi sallia itselleen joitakin makupaloja. Chéri on tällainen makupala.

Coletten on sanottu rakentavan teoksissaan ns. Uutta naista, jossa naisen kohtaloksi ei tulekaan avioliitto tai kuolema (1). Uusi nainen on subjekti, aktiivinen toimija ja ainakin Coletten tapauksessa myös aktiivinen katsoja. Mietin Chéria lukiessani paljon käsitettä "female gaze", ja mielestäni tässä teoksessa katse on nimenomaan naisen. Léa katsoo Chéria ja muitakin miehiä (ja myös toisia naisia!) avoimen arvioivasti:


"Léa hymyili ja nautti lämmöstä, siitä että sai istua kaikessa rauhassa katselemassa kahden alastoman miehen ottelua ja verrata miehiä mielessään: Tuo Patton on kaunis mies! Kaunis niin kuin rakennus voi olla kaunis. Poikakin kehittyy mukavasti. Ei tuollaisia polvia kenellä tahansa olekaan, ja minä jos kuka sen tiedän. Lantiokin on... ei, tulee vielä olemaan upea - - Ja entä kaulan asento - kuin veistoksella!" (s. 39)


Léa on nainen, joka haluaa ja himoitsee. Hän on nainen, joka ei välitä sovinnaisuuksista ja joka osaa nautiskella elämästä. Nykypäivän näkökulmasta Léan hahmo ei ole mitenkään järisyttävän siveetön, mutta aikanaan Chéri ja Coletten muutkin teokset - ja Colette itse! - herättivät pahennusta.

Coletten ensimmäinen aviomies Henry Gauthier-Villars kommentoi Chéri-käsikirjoitusta kysymällä, eikö Colette todellakaan pysty kirjoittamaan kirjaa muusta kuin rakkaudesta, pettämisestä, puoli-insestisistä suhteista ja eroista. Henry olisi halunnut, että Colette kirjoittaisi jotain arvokkaampaa, vaikkapa tarinan "jalosta ja rehdistä miehestä" (2).


Anteeksi, mutta nauran hetken aikaa.

.
.
.
.
.


No niin.

Rauhoitun. Jatkan.

Colette kirjoittaa hyvin. Ja kirjan aiheellahan ei ole mitään väliä silloin, kun kirjailija kirjoittaa hyvin.

(Tosin luen paljon mieluummin kirjan rakkaudesta, pettämisestä, puoli-insestisistä suhteista ja eroista kuin jalosta ja rehdistä miehestä).

***

Chérin kerronta on vaivatonta ja varmaa; kieli hiottua mutta ei kuitenkaan vailla luonnetta. Dialogi on leikkisää ja rosoista, paljon ihania huudahduksia! Voisin verrata Chérin tyyliä esimerkiksi sellaisiin kirjoihin kuin Francoise Saganin Tervetuloa, ikävä tai Truman Capoten Aamiainen Tiffanylla. Mielestäni näissä kaikissa kerronnan kepeys yhdistyy johonkin synkempään ja painavampaan. Koomisen oheen puskee traagisuus.

Léan ja Chérin suhde on aluksi ollut leikkiä, hupaisaa ilottelua, piittaamatonta ajankulua. Léa ajattelee, että voisi hyvinkin vaihtaa Chérin johonkin toiseen - niin kaunis kuin hän onkin.

Mutta kun Chéri kuuden vuoden jälkeen 25-vuotiaana meneekin naimisiin toisen naisen kanssa, irtipäästäminen ei olekaan niin helppoa - kummallekaan. Colette kuvaa näitä ristiriitaisia tunteita taitavasti. Kirjan hienoimpia kohtauksia on se aamun hetki, jolloin Chéri - vietettyään vielä yhden yön Léan kanssa - katsoo Léaa ja ymmärtää, että suhde oli ohi, että eilisillan suuri onni tuntui paenneen.







Visuaalisuus on Chérissä silmiinpistävää. Miljöön kuvaus on tarkkaa, ja henkilöhahmot heräävät eloon ulkonäön kuvailun kautta. Ulkonäkö - sekä oma että toisten - on jotain, mitä henkilöt jatkuvasti miettivät ja tarkkailevat. Kyse ei kuitenkaan ole pinnallisuudesta, vaan pikemminkin paljastamisesta.

Kun Léa katselee itseään peilistä ja arvioi kuihtunutta kaulaansa ja harmaantuvia hiusjuuriaan, lukija pääsee hyvin liki häntä ja hänen suruaan. Jotain hyvin painavaa kertoo myös kohtaus, jossa Léa lähtee kaupungille keltaisissa paksupohjaisissa jalkineissa ja karunpuoleisessa kävelypuvussa ja säikähtää, kun luulee törmäävänsä odottamatta Chériin:


"Voi, en halua, että hän näkee minut näissä postinkantajan kengissä, ja näytän lihavalta tässä jakussa - - Ei, ei, lähden takaisin kotiin." (s. 140)


Ulkonäköön ja fyysisyyteen keskittyvä kerronta tuo Chériin myös huumoria ja lempeää ivaa. Léan ja Chérin äidin Charlotten ystävyys rakentuu kateuden ja kyyläämisen varaan:


"He olivat tunteneet toisensa kaksikymmentäviisi vuotta. He olivat toisilleen vihamielisen läheiset - - Katkeria ystäviä niin kuin naiset, jotka kilvan vaanivat toistensa ensimmäistä ryppyä ja harmaata hiusta." (s. 24-25)


Tai:


"Hän [Léa] työntyi unessa kohta koittavaan vanhuuteensa, näki yksitoikkoiset, pitkät päivät, näki itsensä istumassa vastapäätä Charlotte Pelouxia ja huomasi, että heidän kiihkeä, ajan kulkua jouduttava kilpailunsa oli varjellut häntä jo pitkään siltä häpeälliseltä välinpitämättömyydeltä, joka saa keski-ikäiset naiset luopumaan ensin korsetista, sitten hiusten värjäämisestä ja lopulta hienoista alusvaatteista." (s. 138-139)


***

Kirjoitan tätä blogitekstiä kolmisen viikkoa Chérin lukemisen jälkeen, ja huomaan, että päällimmäiseksi mielikuvaksi kirjasta on jäänyt jonkinlainen rentous ja "hällävälisyys" - niin kielessä kuin siinä elämässäkin, mitä teos kuvaa. Vaivattomuus, tehokkuus, tiiviys ja letkeys. Chéri on viimeiseen asti hiottu, mutta silti sen lukeminen tuntui leppoisalta, jopa viihdyttävältä.

Colette on kirjoittanut Chérille jatko-osan, Chérin loppu (1926, suom. 2001). Luulen, että jossain vaiheessa luen senkin. Näiden kahden teoksen lisäksi Colettelta on suomennettu vain romaanit Claudinen koti ja Vilja oraalla. Coletten tuotanto on kuitenkin hyvin laaja. Itseäni kiinnostaa erityisen paljon La Naissance du jour (engl. Break of Day), joka on omaelämäkerrallinen teos, hiljainen, hidas ja lyyrinen, jonka Colette kirjoitti toisen avioeronsa jälkeen.

Chérin innoittamana tulin katsoneeksi myös vuonna 2018 ensi-iltaan tulleen Colette-leffan. Suosittelen! Keira Knightley - jonka leffoista en yleensä erityisemmin pidä - tekee hienon roolin nuorena, omaa tietään etsivänä Colettena.


Lähteet:
(1)Mervi Väisänen: Ranskalainen visiitti Coletten "naiselliseen komediaan". Artikkeli teoksessa Kansallista / kansainvälistä. Kirjallisuudentutkijain Seuran vuosikirja 50 Osa III.
(2) Judith Thurman: Colette. Intohimon salaisuudet.

Ps. Aiemmat klassikkohaastepostaukseni:
Virginia Woolfin Mrs. Dalloway
Raymond Queneaun Tyyliharjoituksia
Margaret Atwoodin Orjattaresi
J. D. Salingerin Sieppari ruispellossa
Maria Jotunin Huojuva talo
Doris Lessingin Kultainen muistikirja
Jean Rhysin Siintää Sargassomeri
William Faulknerin Ääni ja vimma


_____________________________________
Colette: Chéri
Alk. Chéri (1920)
Suom. Marja Haapio
Gummerus 2000 
176 s.

4 kommenttia:

  1. Arvostan!! Mä en näihin haasteisiin koskaan osallistu, kun en ehtisi kuitenkaan. Tai yhden kerran olen ehtinyt, mutta sä oot ollut tosi reipas! Mielenkiintoisen kuuloinen kirja - mutta sivumäärä ei onnistu multa! 😄 Sain muuten Neitoperhon kirjastosta, antiikkisen version, josta roikkuu sidelankoja niin, että romaani varmaan hajoaa mun käsiin. Luetaanko se? 🙂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieni paine ja deadline pakottaa kirjoittamaan, siksi osallistun haasteisiin. Ja tää klassikkohaaste on vaan niin mahtava, ja harmittaisi, jos joku kerta jäisi väliin.

      Sivumäärä Chérissa on 176, varmasti onnistuisi siis myös sulta :D Sekoitit ehkä siihen Coletten elämäkertaan, josta puhuin FB:ssa; siinä on about 700 sivua :)

      Ja joo, Neitoperho lukuun! Sehän onkin paljon ohuempi kuin se hirveä Jumalten naamiot :D Mä sain lainaan pokkarin, joka pysyy vielä suht hyvin kasassa.

      Poista
  2. Mielenkiinnon herättävä postaus! Jälleen luettavien klassikoiden listani piteni - onneksi on tämä haaste, joka kannustaa tarttumaan klassikoihin säännöllisesti, kun niin helposti luen uudehkoa kirjallisuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos herätti kiinnostuksen. Chéri on kirjanakin mukava makupala :) Klassikkohaaste on kyllä suosikkihaasteeni!

      Poista