22. lokakuuta 2019

Tärpit Helsingin Kirjamessuille 2019





Helsingin Kirjamessut järjestetään tulevana viikonloppuna Messukeskuksessa. Neljä päivää kirjahuumaa! Minä messuilen näillä näkymin kuitenkin vain yhtenä päivänä, torstaina. Olen tutustunut avajaispäivän ohjelmaan ja annan nyt omat tapahtumatärppini torstaille. Jutun lopussa kuitenkin myös yksi supertärppi muillekin päiville - sekä oma ostoslistani messuille!


Torstai 24.10.2019


Klo 12.00-12.30 Riikka Pelo: Kaikki elävä (Senaatintori)
En ole vielä ehtinyt saamaan Riikka Pelon uutta romaania Kaikki elävä käsiini, mutta se kuulostaa upealta! Kirjan sanotaan ammentavan mm. ruumiin paljaasta kielestä. Peloa haastattelee Juha Hurme.


Klo 12.30-13.00 Emma Puikkonen: Lupaus (Senaatintori)
Aion jäädä istumaan Senaatintorille vielä toiseksi 30 minuutiksi ja kuunnella Emma Puikkosen haastattelun. Lupaus on ollut minulla pariinkin otteeseen lainassa, mutta jokin siinä on vastustanut. Puikkosen edellistä romaania Eurooppalaiset unet rakastin.


Klo 13.30-14.00 Salongeista julkiseen tilaan: Sisko Savonlahti, Laura Lindstedt, Katja Kallio (Töölö)
Kello viiden salongin ohjelmaa: naisten kirjoittamat romaanit on pitkään haluttu nähdä heppoisena tunteiden parissa askarteluna eikä sillä ole ollut asiaa maailmankirjallisuuden kaanoniin. Miten on nykyään? Haastattelijana Venla Hiidensalo.


Klo 14.00-14.30 Virtuaalitiloissa - fiktion ja todellisuuden rajapintoja: Arsi Alenius, Maria Matinmikko, Pontus Purokuru (Töölö)
Mitkä ovat utopian, dystopian ja todellisuuden rajapinnat nykykirjallisuudessa? Maria Matinmikon keväällä ilmestynyt runoromaani Kolkka oli huikea, ja haluankin erityisesti kuulla, mitä Matinmikko tästä aiheesta ajattelee. Haastattelijana Sofia Blanco Sequeiros.


Klo 14.30-15.00 Juha Kauppinen: Monimuotoisuus - kertomuksia katoamisista (Senaatintori)
Juha Kauppisen luonnon monimuotoisuuden hupenemista käsittelevä tietoteos Monimuotoisuus oli pysäyttävä lukukokemus, joka synnytti minussa halun lukea enemmän luontokirjallisuutta; tietää enemmän. Kirjahyllyni pursuilee nyt esimerkiksi lintuihin ja metsään liittyviä teoksia.


Klo 15.30-16.00 Monika Fagerholm: Kuka tappoi bambin? (Senaatintori)
Missä Monika, siellä minä.


Klo 16.30-17.30 Lukupiiri: Monika Fagerholm - Kuka tappoi bambin? (Lonna)
Päivän kohokohta, otaksun. Kuka tappoi bambin? on villi ja levoton, sen kerronta on toisteista ja hyrrämäistä - Fagerholm kirjoittaa kuin ei kukaan muu. Ihailen suuresti, enkä tiedä osaanko sanoa lukupiirissä mitään, ehkä vain kuuntelen, imen itseeni hänen sanojaan. Tai sitten sanon kiitos; kiitos kielestäsi.


Klo 17.30-18.00 Pirkko Saisio: Epäröintejä (Senaatintori)
Jos jaksan, menen kuuntelemaan vielä tämän. Epäröintejä on nerokas teos kirjoittamisesta!



Supertärppi perjantaille 25.10.2019


Apua, en pysty valitsemaan yhtä! Nämä haluaisin nähdä molemmat:

Klo 12.30-13.00 Villi luonto vai ihmiseläinluonto: Riikka Kaihovaara ja Elisa Aaltola (Lonna)
Mitä suhteemme luontoon kertoo meistä? Kuten aiemmin kerroin, hyllyssäni on tällä hetkellä paljon luontoon liittyviä kirjoja ja niiden joukossa ovat sekä Riikka Kaihovaaran esseeteos Villi ihminen ja muita luontokappaleita että Elisa Aaltolan filosofisempi Häpeä ja rakkaus - ihmiseläinluonto.

Klo 16.00-16.30 Lihan loppu - mitä syömme huomenna? Suvi Auvinen, Antti Hurskainen, Antti Nylén (Hakaniemi)
Olen ollut nyt vajaan vuoden vegaani ja kaikki tähän aiheeseen liittyvät kirjat ja keskustelut kiinnostavat.


Supertärppi lauantaille 26.10.2019


Klo 14.30-15.00 Kaunokirjalliset ilmastodystopiat: Markku Rönkkö ja Maarit Verronen (Töölö)
Millaisina maailmoina ilmastonmuutos heijastuu kaunokirjallisuudessa? Miten kirjoittaa ympäristöaiheista? Erityisesti Verrosen pohdinnat aiheesta kiinnostaisivat.


Supertärppi sunnuntaille 27.10.2019


Klo 10.30-11.00 Maija Muinonen: Sexdeathbabies (Hakaniemi)
Muinosen toinen romaani Sexdeathbabies on kielellinen ilotulitus! Mielelläni kuulisin, miten kirjan maailma syntyi, miten sen omaehtoinen kieli löytyi.


***

Ostoslistani messuille:

Anna-Kaari Hakkarainen: Dioraama
Sara Stridsberg: Rakkauden Antarktis
Paula Heinonen: Vegaanin kotiruokaa
Nihil Interit: Runopakka
+ mahdollisia löytöjä antikvariaattiosastolta


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti